VARHAISRASKAUDEN ULTRAÄÄNITUTKIMUS

Varhaisraskauden ultraäänitutkimuksessa tarkistetaan, että sikiön kasvu (pää-perämitta) vastaa raskausviikkoja, syke löytyy ja sikiö kehittyy kohdun sisällä. Ultraäänitutkimuksessa nähdään myös monisikiöiset raskaudet. Sydämen sykettä ei nykyisin enää kuunnella ultraäänellä, hyvän raskauden osoitukseksi riittää, että vahva syke löytyy.

Raskauden kesto 6+2 raskausviikkoa

Raskauden kesto 6+2 raskausviikkoa

 

Alkuraskauden ultraääni voidaan luotettavasti tehdä, kun 7 raskausviikkoa on täynnä (kun säännöllisessä kuukautiskierrossa viimeisten kuukautisten alkamisesta on kulunut 7 viikkoa) Liian varhain tehty ultraäänitutkimus voi jäädä epäselväksi ja herättää vain turhaa huolta. 

Varhaisraskauden ultraäänitutkimukseen kannattaa hakeutua, mikäli raskauden alkamisen ajankohta on epäselvä tai kuukautiskierto on epäsäännöllinen. Myös poikkeavat alavatsakivut tai verinen vuoto emättimestä ovat syitä tarkistaa raskauden tila. Ajan voi varata tilanteen tarkistamiseksi myös ilman erityistä syytä. 

Mikäli ultraäänitutkimuksessa todetaan poikkeava tilanne, esimerkiksi tuulimunaraskaus, kohdunulkoinen raskaus tai keskenmeno, tehdään tarvittaessa lähete sairaalan naistentautien poliklinikalle. Kokeneet lapsettomuuslääkärit huolehtivat alkuraskauden tutkimuksista. 

 

Sikiö raskausviikolla 11

Voit varata ajan ultraäänitutkimukseen puhelimitse, sähköpostilla tai chat-palvelun kautta. Teemme pääsääntöisesti vain alle 12 raskausviikon ultraäänitutkimuksia. 

Varhaisraskauden tutkimuksista myönnetään kela-suorakorvaus kaikille asiakkaille.