Lahjoita munasoluja tai siittiöitä InOvassa

Lahjoitetut sukusolut ovat joskus ainoa ja viimeinen mahdollisuus saada oma lapsi. Sekä munasoluista että siittiöistä on jatkuva pula ja pahimmillaan sopivan lahjoittajan löytymiseen saattaa vierähtää vuosia.

Ulkomaisten siittiöiden tuonti ja saatavuus on helppoa ja niitä käytetään paljon, mutta myös suomalaisille siittiöille on suuri kysyntä.

Munasolujen lahjoittajaksi sopii terve ­alle 35-vuotias nainen. Siittiöiden lahjoittajaksi sopii terve alle 43-vuotias mies. Monilla luovuttajilla on jo omia lapsia, mutta se ei ole välttämätöntä. Klinikalla tehdään terveysselvitys sekä keskustellaan sukusolujen luovutusprosessista ja siihen liittyvistä eettisistä ja juridisista seikoista. Tavallisesti lahjoittaja käy vielä keskustelemassa psykologin kanssa ennen lopullista hyväksymistä sukusolujen luovuttajaksi.

Munasolujen ja siittiöiden lahjoittajilta tutkitaan hedelmöityshoitolain mukaiset infektiotutkimukset (HIV, B­-hepatiitti, C-­hepatiitti, kuppa) ja miehiltä virtsanäyttestä klamydia ja tippuri. Kaikki tehdyt tutkimukset ovat luovuttajalle maksuttomia ja niiden tulokset saa itselleen.

Hedelmöityshoitolain mukaisesti kaikki sukusolujen luovuttajat rekisteröidään Valviran ylläpitämään luovuttajarekisteriin ja mahdollinen hoidoista syntyvä lapsi saa 18-­vuotiaana selvittää sukusolujen lahjoittajan henkilöllisyyden edellyttäen, että hänelle on kerrottu lahjasolualkuperästä. Sukusolujen lahjoittajalla tai lapsella ei kuitenkaan ole juridisia oikeuksia tai velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Klinikka kirjaa käytetyt sukusolut ja yhden lahjoittajan sukusoluista raskauksia saa tulla enintään viiteen eri perheesen.

Luovuttaja voi peruuttaa lahjoituksensa esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa. Tällöin klinikka tuhoaa käyttämättömät solut tai alkiot, mutta jo käytettyihin sukusoluihin tai alkaneisiin raskauksiin luovutussuostumuksen peruuttamisella ei ole vaikutusta. Erilaisia luovuttajia tarvitaan paljon, koska sukusolujen lahjoittaja pyritään valitsemaan hoitoa saavan pariskunnan piirteiden mukaisesti. Sukusolujen vastaanottajalle kerrotaan kuitenkin vain pituus, paino, silmien ja hiusten väri sekä etninen tausta. Palkkion maksaminen sukusolujen luovuttamisesta on hedelmöityshoitolain mukaisesti kiellettyä, mutta lahjoittajalle korvataan luovutuksesta aiheutuvat kohtuulliset kulut. Lisäksi munasolujen lahjoittamisesta maksetaan 250 €:n suuruinen haittakorvaus. Korvauksen maksamista varten tarvitaan verokortti.

Tietoa munasolujen lahjoittamisesta

Kun lahjoittaja on hyväksytty munasolujen luovuttajaksi, hänelle ohjelmoidaan hormonihoito, jonka avulla munarakkuloita pyritään kypsyttämään kymmenkunta kappaletta. Hoito kestää noin kaksi viikkoa ja se edellyttää 2-­4 seuranta­ultraäänikäyntiä klinikalla. Munasolut kerätään ultraääniohjatussa toimenpiteessä emättimen kautta. Kipua ei tarvitse pelätä ja keräyksen jälkeen sairauslomaa kirjoitetaan yhteensä kolme päivää. Tavallisesti kuukautiset tulevat noin kahden viikon kuluttua munasolujen keräyksestä. Kaikki tutkimukset ja lääkkeet ovat lahjoittajalle maksuttomia.

Lahjoitetut munasolut käytetään pääsääntöisesti yhden tai kahden tarkasti valitun vastaanottajan hoidossa. Kerätyt munasolut hedelmöitetään vastaanottajapariskunnan miehen siittiöillä laboratoriossa. Joskus hedelmöityksessä voidaan käyttää myös luovutettuja siittiöitä. Kehittyneistä alkioista yksi tai enintään kaksi siirretään vastaanottajapariskunnan naisen kohtuun ja loput hyvät alkiot voidaan säilöä nestetyppeen.

Tietoa siittiöiden lahjoittamisesta

Siittiöiden lahjoittajan siemennesteestä tutkitaan ensin siittiöiden määrä, liikkuvuus ja rakenne. Lisäksi tehdään koepakastus ja sulatetun siemennesteen pesukäsittely. Jos spermatutkimuksen tulokset ovat hyvät ja sekä terveysselvitys että infektiotutkimukset ovat kunnossa, aloitetaan siemennesteen pakastus.

Lahjoittaja antaa klinikalla siemennestenäytteen noin 5­-10 kertaa ja saadut siittiöt säilötään nestetyppeen pienissä erissä. Yhdestä luovutuskerrasta saadaan tavallisesti useita sperma-­ampulleja, joita käytetään yksitellen vastaanottajan hoidossa.

Lahjoita uuden elämän alku – ota yhteyttä InOvaan puh. 017 263 1700 tai info@inova.fi, niin kerromme lisää sukusolujen luovuttamisesta klinikallamme!